Turku Rogaining Sprint 2022

  Etusivu
Säännöt
Kilpailukutsu
Kilpailuohje
Kilpailukeskus
Ratamestarin lausunto
Maastokuvia
Ilmoittautuminen
Lähtöluettelo
Paras seura -kilpailu
UKK
Kuvagalleria
Tulokset
Järjestäjät
Yhteystiedot

Arkisto 2009-2021:
Artikkelit
Kilpailualueet
 
Yhteistyössä:

Harjattula

Lounacom
L-SP


©2022 IVK

 

Ratamestarin lausunto



Kilpailu järjestetään Kakskerran saaren itäosassa. Kilpailualue rajautuu kolmesta ilmansuunnasta mereen ja kartan keskiosassa Kakskerranjärveen. Alueella ei ole Brinkhallin suuntaa lukuunottamatta järjestetty suunnistustapahtumia yli vuosikymmeneen, joten suurin osa maastosta on oletettavasti suurimmalle osalle kilpailijoista vähemmän tuttua.

Kilpailussa on käytössä tapahtumaa varten tehty rogainingkartta ja kaksi suunnistuskarttaa vuosilta 2014 ja 2005. Suunnistuskartat on osittain ajantasaistettu keväällä 2022 lähinnä oleellisten maastokohteiden osalta, rastien läheisyydestä ja oletetuilta pääkulkureiteiltä. Muilta osin kannattaa pitää mielessä karttojen alkuperäinen valmistumisvuosi. Esimerkiksi maaston peitteellisyyden kuvauksia on ollut keväällä hieman haastava päivittää koska puihin on alkanut tulla lehtiä vasta oikeastaan kilpailua edeltävällä viikolla.

Rogainingkartalla on näytetty 16 rastipistettä ja suunnistuskartoilla 21. Rastipisteiden suunnistuksellinen haastavuus vaihtelee helposta keskivaikeaan ja kaikki rastit pitäisi olla löydettävissä kohtuullisella suunnistustaidolla. Osa suunnistuskarttojen rasteista vaatii kuitenkin huolellista kartanlukua aina rastipisteelle asti. Rastiliput on lähtökohtaisesti hyvin näkyvillä mutta ne on mahdollisuuksien mukaan pyritty sijoittamaan siten, että ne eivät loistaisi kovin kauas oletettuun päätulosuuntaan tai satunnaisille ohikulkijoille. Kannattaa siis kiinnittää huomiota myös rastimääritteisiin.

Metsän maastopohja on varsin monimuotoista ja sisältää jyrkkäpiirteistä kalliomaastoa, hoidettua talousmetsää sekä osin luonnontilaista metsämaastoa. Maaston nopeus ja näkyvyys vaihtelevat suuresti kartan eri osissa. Korkeuskäyrät kannattaa huomioida suunnitteluvaiheessa. Alueelta löytyy lähes kaksikymmentä merenpinnasta 40-60 metriin nousevaa mäkeä joten nousumetrejä on tarjolla huomattavasti normaalia taajamakisaa enemmän vaikka ihan jokaisen mäen päälle ei rasteja riittänytkään.

Kilpailukeskuksen välittömässä läheisyydessä sijaitsee Harjattulan golfkenttä, joka on kilpailun aikana golffajien normaalissa käytössä ja kilpailijoilta kiellettyä aluetta. Suosittelen tutustumaan kilpailuohjeeseen tältä osin huolellisesti ja huomioimaan myös mitä peltojen jne. osalta on sanottu, sillä ne vaikuttavat tällä kertaa melko oleellisesti myös reitin suunnitteluun.

Ratamestarin suositus kengäksi on nastaton maasto-/polkujuoksukenkä, mutta nastareillakin pärjää hyvin. Tätä kirjoittaessa kisaa edeltävälle sunnuntaille on ennustettu sadetta joten maastopohja voi kipailussa olla märkää. Etenkin avokalliot ja niillä olevat sammalpeitteet voivat siten olla liukkaita. Kallioalueiden sammalpeite voi irtoilla/luistaa laattoina, joten nastarit eivät siltä osin tuo pitoon merkittävää parannusta. Kaikki rastit on haettavissa kuivin jaloin.

Onnistunut suoritus vaatii rogainingkisalle tyypillisesti oman etenemisnopeuden oikeaa arviointia ja vähintään kohtuullista suunnistustaitoa. Etenkin pidemmän lenkin kiertäviltä vaaditaan tällä kertaa jerkkua reisistä, sillä yli 150 pisteen suoritusta on vaikea tehdä keräämättä n.500 nousumetriä.

Alueelta löytyy useita maastonkohtia joista aukeaa hienot näköalat merelle tai Kakskerranjärvelle joihin allekirjoittanut ei ennen ollut eksynyt vaikka kohtuullisen paljon saarella oli aikaisemminkin liikkunut. Kannattaa siis hetkittäin myös nostaa katsetta kartasta ja nauttia maisemista.

Tervetuloa ja nautinnollista kisaa kaikille!

-Ratamestari